25.11. Hernesaari

hernesaari.

Tänään olikin vaihteeksi vilkkaampi päivä. Tytöllä heti aamuun kolme peliä Herneliigaa, sieltä Mynttiin jossa kaksi ihan vaan harkkapeliä. Ja juuri heitin pojan Espoonlahden harkkahalliin pukemaan veskan kamoja. Kohta takaisin katsomaan peliä.

Aamusta siis Hernesaaren kuplaan. Vihdoinkin oli pakkasta ja kaunis auringon nousukin ilahdutti olemassaolollaan. Buffetti oli saapuessamme vielä rakenteilla, piti siis odotella tovi. Tarjonta noudatti normaalia kaavaa. Kahvia, pullaa, sämpylää, karjalanpiirakoita ja mokkapaloja.

Mokkapaloja oli kahta sorttia tarjolla. Päällisin puolin eroa näytti olevan lähinnä strösseleissä. Toisessa oli sydämiä, toisessa ei.

Mokkapala (2 eur) oli varsin paksu. Pohja hieman kuivakan oloinen. Kuorrute oli paksu ja strösseleitä oli runsaammin kuin parissa edellisessä. Kuorrute oli mielestäni hyvän makuinen. Kahvikin oli hyvää, tosin ehti jäähtyä kävellessäni rantaan. Maisemasta ja hiljaisuudesta plussaa.

Myntin kahvila oli vastikään siirtynyt EPS:n hoitoon. Otin kahvin ja sämpylän, kun oli jo nälkä. Mokkapalojakin oli tarjolla, mutta kokeillaan niitä sitten ensi kerralla.

18.11. Sipoo

IMG_20181118_121802

Tänään oli vuorossa pojan jääkiekkopeli Sipoon Wolfia vastaan. Piirisarjaa. Alkuiltapäivän peli. Jätettiin poika pukemaan ja suunnattiin samaan kahvilaan kun viimeksikin. Kaksi Verantaa. Oli helpommin sanottu kun tehty. Kiertoteitä ja kummallisia kieltomerkkejä.  Päästiin kuitenkin perille pienen seikkailun jälkeen. Otin kahvin ja söin loput vaimon valkosuklaa-mutakakusta. Oli juuri niin hyvää kuin muistinkin. En ottanut itse mitään kun säästelin mokkapalaan.

Oli kyllä ihan hyvä suoritus. Mokkapala siis. Pohja hyvä, kuorrute samoin. Riittävästi nonparellia päällä. Kuten kuvasta näkyy, aurinkokin paistoi pitkästä aikaa. Mukava sää, voisi vaan olla lunta ja vähän viileämpää. Mutta ei ollut ainakaan harmaata ja pääsi vielä kesärenkailla perille.

 

17.11. Tuusula

IMG_20181117_090026

Olikin pitkästä aikaa aikaisempi lähtö. TuPS:n miniturnaus Tuusulan Urheilupuiston kuplassa. Ensimmäinen kerta kun olin jalkapallon merkeissä tuolla. Aamukahvi jäi muistaakseni juomatta joten painuin kahvitiskille kunhan olin saanut autettua nappikset jalkaan.

Normi valikoima: kahvia, sämpylää, pullaa, lakuja muistaakseni. Ja mokkapaloja. Yksi pellillinen oli tarjolla alkuun. Valitsin palan itse. Ei nyt tällä kertaa ollut ihan lähellä hyvää suoritusta tämä. Pohja oli ohut ja jäänyt aika kuivaksi. Kuorrute oli ihan kelvollinen, Kummallisia valkoisia koristeita oli uponnut osittain kuorrutteeseen. En oikein päässyt kiinni siitä miltä ne mahtoivat maistua.  Kahvi oli ok.

Pelien välissä käväisin läheisellä Tokmannilla vissyostoksilla. Siellä oli tarjolla kahvia ja piparkakkuja. Ei nyt vielä marraskuun puolessa välissä tarvitsisi pipareita tarjoilla. Ainakaan tonttulakit päässä. Onneksi ei tullut joululauluja keskusradiosta.

Palatessani totesin että mokkapalapeltejä oli ilmestynyt lisää, tasokin oli noussut huomattavasti. Päivän kiintiö oli valitettavasti jo täynnä, eli käteinen vähissä.

9.11. Espoonlahden urheilupuisto

IMG_20181109_172045

Perjantaina olikin sopivasti molemmilla lapsilla harkat samaan aikaan ja samassa paikassa. Espoonlahden kupla ja harkkajäähalli. Kahvihammasta luonnollisesti kolotti. Kiekko-Espoon kahvion  ovi Forum-hallissa näytti olevan avoinna ainakin lipunmyyntiä varten. Vaimo olikin saanut sieltä kahvin ostettua. Lähdin itsekin hakemaan kahvia ja huomasin vitriinissä mokkapaloja. En tiedä oliko kahvio virallisesti avoinna, mutta ihan mielellään myivät. Otin siis kahvin ja mokkapalan. Hintaa kummallakin kaksi euroa.

Mokkapala vaikutti leipomotuotteelta. Olivat liian tasakokoisia ollakseen kotitekoisia, Maku oli hyvä ja pohja oli sopivan kuohkea. Ei ollenkaan kuiva.  Piristyksenä mustia ja kullanvärisiä koristeita.  Oikein kiva.

Olen viime vuosina suhtautunut varsin epäilevästi espoolaiseen edustuskiekkoon. Miesten puolella siis. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä. Pidän mokkapalojen myyntiä merkkinä siitä että jalat ovat tällä kertaa tukevasti  maassa. Tällöin kulutkin harvemmin lähtevät leijumaan ja toiminnassa pysyy järki mukana. Toivottavasti ehtisin joskus ihan peliäkin katsomaan, mutta tämä oli hyvä alku.

 

3.11. Lusaka

maputo_kakku2

Hiukan eksoottisenpuoleista työreissukohdetta tällä kertaa. Mokkapalarintamalla  on ollut hiljaista. Ja muutenkin nyt viikonloppuna vähän tekemisen puutetta. Siksipä tätä kirjoittelenkin. Ei ihan kauheasti ole tullut tutkittua ympäristöä. Pienestä kaupasta haettiin vettä ja virvokkeita. Ja käytiin myöhemmin syömässä lähimmässä järkevän näköisessä paikassa. Söin vuohta miedossa curryssa ja riisiä. Lämmintä pitaleipää juustolla alkuun. Ihan hyvää kyllä oli, etenkin se pitaleipä. Jostain syystä aika monta kertaa matkan varrella meiltä kysyttiin jotta tarvitaanko me taksia. Katsotaan mitä huomenna keksitään. Voileipäkeksejä ja seeprapateeta olisi vielä hiukan jäljellä.

Lähtöpäivänä (28.10) jäin harmittavasti mokkapalatta. Piti hakea Espoonlahden harkkahallilta yksi maila. Pientä kiirettä oli, en tullut ottaneeksi lompakkoa mukaan.
Eiköhän siellä hallilla ollut -11 ikäluokan buffetti mokkapaloineen. Jäi siis ostamatta. Harmillista. Enkä muuten saanut sitä mailaakaan.

Täällä reissussa lähimmäksi mokkapalaa on päästy Maputossa, jossa hotelli oli ihan itsekseen toimittanut kollegalle huoneeseen syntymäpäivän kunniaksi kakuntapaisen. Mukava ele tosiaankin. Keitettiin murukahveet ja vedettiin kakku puoliksi.

Kyseessä oli isohko suklaakakun pala. Melko paksu mokkapalaan verrattuna. Päällä suklaakuorrute johon kirjoitettu onnittelut. Poistin kuvasta nimen jotta kollegani henkilöllisyys säilyisi salassa.  Jotain strösselin tapaista kyljissä. Pohja oli varsin kuiva, kuorrute maistui hyvältä. Pohja koostui kahdesta päällekkäin asetellusta levystä joiden välissä jotain suklaa mössöä. Varsin tuhtia tavaraa, ei jaksettu syödä kaikkea.

Tuon lisäksi aamupalalla on ollut tarjolla jos jonkilaistaa makeaa tekelettä, katsotaan jos sieltä vielä löytyisi jotain merkinnän arvoista.

Espoo 7.10.

IMG_20181005_164852

Nyt menee hiukan aiheen vierestä, mutta menkööt. Ei mokkapaloja tälle viikonlopulle.  Tyttärellä oli pari jalkapallopeliä Käpylässä, mutta sinne ei ehditty mukaan. Poika sairastui ja jäi peli Espoonlahden harjoitushallissa väliin. Sieltä tuskin olisi mokkapalaa löytynytkään, kotipeli kun oli.

Vaimo oli tehnyt kimppatilauksen Urjalan makeistukusta. Sen mukana kotiin kulkeutui pussillinen mokkapalalakuja. ”Kahvin makuisia täytelakuja kätevissä annospaloissa”, kuten tuotteen kuvaus kuului.  Oli kai vähän minua inspiroidakseen lisännyt tämän tilaukseen.

Lakritsiosa maistui lakulta, ei kovin erikoiselta tosin. Kuorrutteessa oli kahvin makua, vähän kitkerän oloinen maku. Täytyy sanoa että ei ollut mikään menestys. Pussi pyöri toista viikkoa keittiössä kaikkien ulottuvilla kunnes viimein tyhjeni. Normaalisti tuon kokoinen pussi ei tässä taloudessa toista päivää näe.

Myyrmäki 30.9.

IMG_20180930_123121

 

Luvattoman pitkä tauko jälleen. Nöyrimmät pahoittelut.

Kesällä oli kyllä jalkapalloturnauksia, mutta olivat sen verran suurieleisesti järjestettyjä että leivoinnaistarjooma oli pääasiassa tehdastekoista.  Suurissa turnauksissa (Aura & Jyväskylä) oli toki se hyvä puoli että pääsi kouluihin syömään ruokaa. Täytyy kyllä erikseen mainita että sekä Aurassa että Jyväskylässä oli erinomaisen hyvää kouluruokaa.  Tiedä sitten johtuuko oman maun vai suurkeittiötaidon kehittymisestä. Toivottavasti vähän molemmista.

Nyt kun junnujääkiekon pelikausikin on alkanut on paremmat mahdollisuudet saada mokkapaloja. Pojalla ollut vähän jalkakipuja,  mutta la 29.9. päästiin jo tositoimiin. Espoonlahdessa on uusi Kiekko-Espoon kahvila vielä tekeillä, joten sieltä ei vielä kirjoitettavaa.  Ei olisi ollut aikaakaan. Joutui varsin kylmiltään toimitsijakoppiin. Joku oli määrätty tulostamaan pöytäkirjat valmiiksi ja toimitsijakoppikin loisti tyhjyyttään. Koitin  etsiä Jokua hallilta, mutta ei näkynyt. Tuo Joku on usein aika hankala löytää. Kaikki sitten järjestyi, mutta vähän hoppu tuli.

Sitten tähän päivään. Kirjoittelen tätä nyt Myyrmäen hallin parkkipaikalta, mokkapalan maku vielä suussa.  Ihan hyvä oli, ostin hallin kahviosta mokkapalan (2,50) ja kahvin (2,10).  Kuorrute oli sopivan paksu, ehkä turhan vähän kahvin makua. Strösseleitä ihan kivasti, normaali väriskaala. Pohja oli hyvä. Kuohkea ja varsin paksu. Tästä saa ihan hyvän lähtökohdan tälle kaudelle. Hyvältä maistui pitkästä aikaa.

29.4. Lassilan Liikuntapuisto

Sunnuntaina oli ohjelmassa jalkapalloa Lassilassa. Pohjois-Haagan urheilijat isännöi. Itselleni ensimmäinen kerta tässä paikassa.  Ilma oli hieman tihkusateinen, mutta kuitenkin ihan siedettävä.  Huoltorakennuksen edessä oleva kyltti lupasi hyvää olevan tarjolla.
Sisältä löytyikin pieni myyntipiste. Jäätelöä pakastealtaasta, kahvia, pullaa ja mokkapalojakin oli esillä.

Ei ollutkaan tarpeeksi käteistä kahviin ja mokkapalaan, 50 senttiä jäi uupumaan. Otin kahvin ja marssin ulos vaimon kukkarolle. Takaisin hakemaan mokkapalaa
ja samalla vaimollekin kahvi. Toimitin kahvin ja siirryin katsomon kupeeseen.

Mokkapalan pohja oli hieman murenevaa laatua, myyjäkin siitä varoitti. Maku oli ok. Kuten jo aiemmin todettu,  koostumuksessa oli toivomisen varaa. Kuorrute oli hyvä, sopivan paksu ja hyvän makuinen. Nonparelleja oli sopiva määrä. Olipa mukava päästä nauttimaan pitkästä aikaa mokkapalasta.

Kokonaisuutena mukava keikka. Plussaa kahvion ystävällisestä palvelusta ja normaalia tyylikkäämmistä mitaleista. Kaulanauha etenkin teki vaikutuksen, seuran logo
ja muutenkin tavallista laadukkaampaa materiaalia. Kentän lähiympäristö tarjosi mielenkiintoista luontoaiheista nähtävää ja kuultavaa pelienvälikävelyn ajaksi.

Lassila_290418

 

1.4. Espoo

Sunnuntaina edelleen sairastupa pystyssä.  Vaimo yllätti ja tekaisi lauantaina pellillisen mokkapaloja.  Tai se nyt ihan puskista tullut, olin kuitenkin käynyt ostamassa vähän aineksia.

Vähän mietin jotta uskallanko isommin arvostella, mutta vaimo rohkaisi kirjoittamaan.

Kuten kuvasta näkyy, pohja on suhteellisen paksu. Kuorrute on hieman aaltoileva, ei ole saatu levitettyä ihan tasaisesti, Tuoreena pohja oli kyllä hyvä. Harvoin saa näin tuoreeltaan maistella. Kuorrute oli hyvä, sopivasti mokan makua. Mokkapalapelti oli säilössä jääkaapissa. Totesin että ensimmäisen yön jälkeen pohja oli jo hieman kuivunut, mutta ihan syömäkelpoinen. Toinen jääkaapissa vietetty vuorokausi oli saanut pohjan jo alennusmyyntikuntoon, mutta aika hyvin pellillinen on silti tehnyt kauppansa.

IMG-20180402-WA0001

31.3. Espoo

Lauantai  ja sunnuntai piti viettää Kisakalliossa HaKi:n turnauksessa, mutta poika sai kunnon kuumeen. Piti jättää turnaus väliin. Lievä tekemisen puute aiheutti sen että päätin käväistä Espoonlahden urheilupuistossa. Espoonlahti oli nimittäin Esa Tikkasen nimeä kantavan ”Five Rings Tournament” tapahtuman yksi pelipaikoista. Lisäksi turnauksessa oli pari ”meidän” pelaajaa lainassa ja yksi heidän otteluistaan sopi omaankin aikatauluuni.

Katsomoon päästyäni sain houkuteltua mokkapaloista pitävän ystäväni paikan päälle.  Olin toki etukäteen varmistanut että mokkapaloja on tarjolla. Kahviotiedustelun yhteydessä mukaani tarttui turnauksen kunniaksi tehty t-paita. Tyylikäs ja kohtuuhintainen, tulee hyvään käyttöön maanantailendossa.

IMG_20180331_144306

Ystäväni saavuttua paikalle peli oli sopivasti loppumassa.  Katsoimme pelin loppuun suuntasimme tiskille. Molemmille kahvit ja omat mokkapalat. Otimme kahta eri sorttia. Aurinkoisen ilman kunniaksi istuimme ulos. En nyt ihan tarkkaan muista miten ne mokkapalat maistuivat. Teimme kuitenkin pienet vaihtarit jotta kumpikin meistä sai tuntumaa molempiin mokkapaloihin.  Toinen oli ohut, toinen paksumpi. Paksu oli selkeästi päässyt koivumaan. Makukaan ei ollut kovin erinomainen kummassakaan, Ystäväni toki on makuaistiltaan minua kehittyneempi. En olisi ollut itse ehkä yhtä ankara, mutta eivät ne kumpikaan olleet mitään merkkitapauksia. Muutoin kyllä mukava reissu. Tikikin sattui olemaan paikan päällä, hienoa työtä juniorikiekkoilun hyväksi.