Taas vähän pidempi tauko kirjoittelussa. Vähissä ovat olleet mokkapalat, pelejä kyllä on ollut mutta buffetteja ei ole osunut kohdilleen. Tänään kuitenkin päästiin Vantaalle, Aktia-areenalle. Tyttöfutista, tosin poikien sarjassa. Kaunis kevättalven aamu. Jätin matkustajat hallille, vein auton parkkiin ja kävin vähän rauhoittumassa Vantaanjoen rannalla ennen kuin suuntasin kisahumuun.
Buffetti oli jälleen VJS:n tapaan hyvin varustettu. Ulkona grilli, josta ainakin makkaraa ja pumppupiirakkaa nakilla. Sisältä sai normaalit kahvit ja suolaiset. Ennen ekaa peliä ehdin vielä buffaan. Kahvi ja mokkapala, 3,50 EUR. Myyjä arvasi että kaikista suurin tarjolla oleva pala kelpaisi minulle.
Kuvatessa kävi pieni vahinko, mokkapala putosi tekonurmelle kuorrutepuoli alaspäin. Onneksi vahingot jäivät minimaalisiksi. Kuorrute ja nonparellit pysyivät paikoillaan, eikä kuminmurujakaan tarttunut mokkapalaan. Tällä kertaa tunnustan että en hädissäni muistanut analysoida makua kovin tarkasti. Hyvää toki oli. Pohja rakenteeltaan hyvä. Normivaalea kuorrute. Päällä hiukan pyöreitä nonparelleja ja jotain hieman kulmikkaampia. Mukava kokemus kaiken kaikkiaan. Aurinkokin jo lämmittää sen verran että kuplasta voi siirtyä ulkoilmaan lämmittelemään.