Taas pitkästä aikaa löytyi inspiraatiota hieman kirjoitella. Onhan tässä ollut mokkapaloja, mutta ovat jääneet vain kuviksi muistikortille. Täytyy siis koittaa aktivoitua.
Ostin muuten itselleni joululahjaksi ihan ikioman domainin. Tämä blogi siis löytyy nykyään myös osoitteesta https://mokkapala.net/.
Lauantaipäivä alkoi 2007 ikäluokan piirisarjan vieraspelillä Blues Juniorsia vastaan. Matinkylä kuuluu niihin halleihin joissa kahvilatoiminta turnausten ulkopuolella on ammattimaista, joten mokkapalatarjontaa ei ole.
Kiekkopelin jälkeen pikainen kääntyminen kotona, pari tyttöä matkalta kyytiin ja kohti Vantaan punakeltaista kuplaa. VJS:n Talviturnaus.
Paikalla olikin aikamoinen vilinä, hyvä että sekaan mahduttiin. VJS oli saanut aikaiseksi normaalin buffetin + metrilakuja. Arpajaiset ja jotain tekstiilejäkin oli kaupan. Lounas oli kiireessä jäänyt pääasiassa väliin. Korvasin sen kahvilla ja mokkapalalla, 3,50 yhteensä. Mokkapaloja oli kahdella tarjottimella, toiset tyystin ilman koristelua. Päädyin koristeltuihin. Mokkapala oli ohuehko, pohjan ollessa silti kuohkea ja tuore. Kuorrute oli varsin hyvän makuinen. Koristelu oli melko persoonallinen, luultavasti muutama kaapista löytynyt vajaa koristepussi oli päätynyt hyvään käyttöön. Kokonaisuutena hyvä suoritus. Kahvi oli päässyt jäähtymään.
Talviturnauksessa oli neljä ottelua, joten kävin vielä hodarilla kuplan ulkopuolella olleessa myyntipisteessä. Mukavaa että alakouluikäiset nuoret osallistuvat omalla panoksellaan turnausjärjestelyihin, mutta grilliä ei pitäisi kokonaan jättää heidän hoidettavakseen. Sen verran kylmäksi jätti syöjän tuo hodari.