Lauantaina oli vuorossa jalkapalloa Järvenpäässä. T10 ikäluokan talviturnaus, isäntänä JäPS. Saimme onneksi nukkua ihan rauhassa, paikalla piti olla vasta puolitapäivin. Paikka oli itselleni uusi tuttavuus, halleja oli kaksi. Kupla ja vähän pienempi halli. Pelimme olivat pienemmässä, Jampan jalkapallohallissa. Jätin vaimon ja tyttären hallien eteen ja vein auton kauemmas parkkiin.
Käväisin ensin kuplahallissa. Ulko-oven vieressä oli saatavilla grillimakkaraa, oletin sisältäkin löytyvän jotain. Käynnissä oli joku poikien turnaus, ja asianmukainen kahviokin oli viritetty paikalle. Ostin viivyttelemättä kahvin ja mokkapalan, tunnin autoilun jälkeen ajattelin sen maistuvan. Mokkapalaa oli tarjolla kahta laatua. Vaaleat palat olivat isoja ja tosi paksuja, tummat maltillisemman kokoisia. Hintaa toki molemmilla saman verran, 1,5 euroa. Otin tumman palan.
Tummassa versiossa oli normaalit nonparellikoristeet. Kuorrute oli oikein hyvän makuinen, kahvin maku oli vahva. Pohja oli kyllä kuivahko, mutta maku oli hyvä.
Ensimmäisen palan tuhottuani siirryin toisen hallin puolelle. Buffetti kahveineen oli täälläkin. En nyt ihan heti käynyt ostoksilla. Siirryin katsomon puolelle ja hoitelin yhtä työjuttua hiukan eteenpäin. Töitä tehdessä alkaa ennen pitkää tekemään kahvia mieli, joten kävin tutustumassa tarjontaan. Kahvia, pitsanpaloja, hodareita, leipää, mokkapaloja, joulutorttuja ynnä muuta. Varsin hyvin varusteltu paikka. Normaalista poiketen myynnissä oli kahvipassi. Vitosella sai juoda kahvia päivän aikana mielensä mukaan. Otin kahvin (ilman passia 1,5 €) ja mokkapalan (1,5 €). Mokkapaloja oli paria laatua, suurimpana erona ehkä koristeet. Havittelin lumihiutalekoristeista palaa, mutta myyjä päätti toisin ja valitsi toisenlaisen palan. Olisi sen varmaan saanut vaihdettua, mutta en viitsinyt mokomasta nipottaa.
Siirryin katsomon ylimpään nurkkaan. Siellä oli melko pimeää, joten kuvasta tuli melko huono. Koristeita oli niukanlaisesti, muodoltaan pyöreämpiä kuin kuplassa.
Kuorrute ei ollut aivan minun makuuni, kahvin maku oli varsin mitätön. Pohja sen sijaan oli hyvä. Kosteankuohkea ja oikein hyvän makuinen. Loistavan lopputuloksen olisi saanut ottamalla ensimmäisestä mokkapalasta kuorrutteen ja toisesta pohjan. Hyvä päivä oli, sekä pelien että tarjoilun suhteen.