29.10. Espoonlahden urheilupuisto

mokkis31

Tänään oli vuorossa E2 AAA sarjan peli Espoonlahden harjoitushallissa. Vastaan luisteli Hyvinkään Jää-Ahmat. Itse pääsin taasen toimitsijaksi. Onneksi tänään oli vilkas pelipäivä. Seuraava peli alkoi heti meidän ottelun jälkeen ja sisäänkäynnin viereen oli ilmestynyt myyntipöytä.

Edellisenä iltana vietettyjen lankomiehen varpajaisten yhteydessä olivat kaikki käteisvarani huvenneet. Onneksi vaimo kaivoi kuvettaan ja pääsin ostoksille. Tyttärelle pillimehu ja itselleni mokkapala. Mokkapalat olikin tällä kertaa tehty pyöreään kertakäyttöiseen piirakkavuokaan. Esillä oli kaksi vuokaa, molemmat samanlaisia. Otin toisesta mokkapalasiivun. Hintana 1,5 EUR. Siirryin syömään hallin ulkopuolelle. Maistelu piti suorittaa melko nopeasti, muu perhe odotteli jo autossa.

Koostumukseltaan pohja oli ihan ok. Ei oikein sanottavaan suuntaan tai toiseen. Kuorrute oli hyvä, nonparellit olivat uponneet kuorrutteeseen. Tavallisesti ne ovat pikemminkin kuorrutteen pinnalla. Maultaan kuorrute oli hyvä. Erityismaininta innovatiivisuudesta. Ihan hyvä idea käyttää kertakäyttöisiä foliovuokia, haittapuolena toki se mokkapalojen perinteinen muoto kärsii. Varsinkin isommissa tilaisuuksissa tyhjien uuninpeltien säilöminen palauttelu omistajilleen aiheuttaa ylimääräistä vaivaa.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: