
Jalkapallopeli ja lätkäharkat sattuivat tänään mukavasti suunnilleen samaan aikaan, molemmat lisäksi samassa paikassa. Jalkapallopeliä odotellessa viihdettä tarjosi EPS-Jokerit jääkiekko-ottelu. Jalkapallo-ottelun loputtua palasin harjoitushalliin odottelemaan treenien loppumista. Sillä välin hallin toiseen päätyyn oli täysin odottamatta ilmestynyt pienimuotoinen buffetti. Pelicans oli saapunut -06 ikäluokan vieraaksi, ja sen kunniaksi oli pantu pöytä koreaksi. Tarjolla oli kahvia, teetä ja pillimehua. Suuhunpantavaksi pullaa, mustikkapiirakkaa ja mokkapaloja. Ostin mokkapalan (1,50 EUR). Kahvikiintiö oli jo tältä päivältä täynnä.
Pohja oli varsin paksu ja kuohkean oloinen. Valitettavasti oli päässyt hieman kuivahtamaan. Kuorrute oli lähes samanvärinen kuin pohjakin, jopa pitkänmalliset strösselit olivat samaa sävyä. Kuorrute maistui lähinnä suklaalta, kahvin makua en siitä löytänyt. En osaa sanoa oliko kahvi tarkoituksella jätetty pois. Oli miten oli, minä en pidä sitä kovin hyvänä ajatuksena. Pieni miinus tällä kertaa pohjasta, isompi kuorrutteesta. Iso plussa yllätysmomentista, hienoa että tarjoilua järjestetään yksittäisen ottelun yhteyteen.
Hieno kuva, lapsikin on päässyt tällä kertaa kuvaan.
TykkääTykkää